olet saanut luettavaksesi tiedoston TAMMIO-OPAS 1 PUHETEKSTI. Voit kuunnella tekstin lukemista ja hallita sitä napauttamalla merkkejä

Ääniasetuksista voi valita kielen Finnish ja puhujaksi naisen tai miehen.

Mikäli ääntä ei laitteellasi kuulu, avaa Internet Microsoft Edge tai Google Crome kirjoittamalla hakuosoitteeksi TAMMIOTIETO.FI ja valitsemalla teksti Kyläkierros, Sen saa toisinaan esille vain napauttamalla viivamerkkiä . Tällöin tulee ruudun yläosaan oikeaan yläreunaan kirjan kuva, jota napauttamalla luenta tulee kuultavaksi.

Voit lukea tai kuunnella opastustekstiä missä tai milloin tahansa, kotona, valmistautuessasi Tammio-risteilylle, matkalla tai perillä Tammiossa kiertäessäsi ohjattua reittiä kylänrannasta tai vierasvenesatamasta museoiden ja Kalastajainpirtin kautta kylänrantaan. Tässä julkaisussa kerrotaan Tammion vanhan kylän talokunnan kehityksestä vuodesta 1640 lähtien kylän lähes täyteen rakennetuksi kylän keskustan asuma-alueeksi vuonna 1912. Etenemisen lomassa kerrotaan Tammion historian kiinnostavimmista dramaattisista tapahtumista. Sateisena päivänä voit Kalastajainpirtissä lukea tositarinoita Tammion historiasta talo talolta tai kuunnella niitä kuulokkeillasi tai hiljaisella äänellä muita häiritsemättä. Kokeile, katsele ympärillesi, lue ja kuuntele. Tervetuloa uudestaan ja uudestaan syventymään yksin tai yhdessä ystäviesi kanssa Tammioon, sen historiaan ja museoihin.

Ystävällisesti Pentti Pitkänen ja Visa Parviainen.

Joosen-, Hesulin-, Kallun- ja Niileksenkujien nimet perustuvat Pitkäsen suvun 1800-luvun isäntien etunimiin Jooselan Josef Olavinpoika (1802–1868), Hesulin Hesekiel Kustaanpoika (1804–1836) ja hänen poikansa Hesekiel 1831–1854), Kallulan Kalle Samulinpoika (1754–1829) ja Niilekselän Nils eli Niilo Niilonpoika (1823–1883). Kouki ja Tähtinen ovat sukunimiä. Jaakko Martinpoika Kouki avioitui Kiiskin taloon vävyksi 1871. Nimen Kouki lähtökohtana saattaa olla 1200-luvun hansakauppakauden purjealustyyppi koggi, johon perustuu myös Tammion eteläpuolella sijaitsevan Kukion saaren nimi. 1775 venäläisten valmistamassa Tammion alueen verokartassa Kukio on nimetty Kuckoinsaareksi (eng. cock = kukko). Kallulassa syntyneelle Niilo Heikinpoika Pitkäselle (1823–1900) rakennettiin oma talo 1862. Hän muutti sukunimensä Tähtiseksi. Näin saivat alkunsa Koukinkuja ja Tähtisenkuja.

TAMMION KESKUSTAN TALOKARTTA

Nuolet osoittavat, mistä suvun talosta seuraava uudistalo on lähtöisin.

TAMMION KESKUSTAN TALOT KUJAREITIN VARRELLA

VIERASVENELAITURIN LÄHIN TALO: SIMOLA/LOMMI

KOUKIN KUJA: 6 KOUKIN EEVERTIN TALO, 5 KIISKI JA KOUKI

SIMONNIEMEN TALOT: 12 TUOMAANTALO JA PURETTU JYRKÄSKALLION TALO

JOOSENKUJA: PALANUT JESPERILÄ, 2 EERIKKILÄ, JOOSEN TOPIN TALO, PURETTU MUISTOMERKKITALO VANHAKARTANO, 6 JOOSELA, SAMULA. KALLULA, TOPIN TOPIN TALO

HESULINKUJA: HESULI, JEROLA, 12 MUSEOT, KALASTAJAINPIRTTI

KALLUNKUJA: PURETTU TOPILA, TOPINVILLEN TALO, RYTKÖ, JERMO

NIILEKSENKUJA: KANSAKOULU, 10 TANELINTALO, JERON KALLE, SASKALA, NIILEKSELÄ

TÄHTISENKUJA: TÄHTINEN, TANIN RISTON TALO

TAMMIO-OPAS 1 OPASTUSTEKSTI

JAKSO 1

Olen Pentti Pitkänen. Olen elänyt Tammiossa lomani lähes 90 vuoden ajan ja perehtynyt Tammion historiaan päätoimisesti 35 vuotta. Olen julkaissut omakustanteina Tammio-oppaat 1 ja 2. Teokset on julkaistu myös internetissä hakuotsikolla TAMMIOTIETO.FI. TAMMIO-OPAS 1 johdattaa teidät Tammion kylän keskusta-alueelle.

Tervetuloa tutustumaan ja perehtymään Tammioon.

Perusreitti vierasvenesataman laiturilta ja kylänrannasta etenee Koukinkujaa, Joosenkujaa ja Hesulinkujaa Tammion museoille ja Kalastajainpirtille. Sieltä pääsee kylänrantaan ja vierasvenelaiturille Niileksenkujaa kulkien.

JAKSO 2 VIERASVENESATAMA

Tammion miesten jatkosodan jälkeen hätäaputyönä rakentama aallonmurtaja uusittiin ja vihittiin vierasvenesatamaksi 1989. Vehkalahden kunta lahjoitti laiturille sumukellon.

Laiturin reunaan kiinnitettiin Tammio-kilpi Vehkalahden vaakunoineen, pelastushaka, pelastusrengas ja rakentajan muistokupu laattoineen.

JAKSO 3 NÄKYMÄ VIERASVENESATAMASTA KYLÄNRANTAAN

Saavuttaessa vierasvenesatamaan on hyvä pysähtyä hetkeksi laiturille ja katsella sieltä tai aallonmurtajan päältä kylänrantaa. Kylän rakenne on kerrostunut: Laitureiden yläpuolelle sijoittuvat venevajat, vähän taaemmaksi ranta-aitat ja niiden taakse, mutta kuitenkin lähelle rantaa talot.

JAKSO 4 NÄKYMÄT SADEKATOKSEN KULMALTA. SIMOLA/LOMMIN TALO

Laiturialueen koilliskulmassa on sadekatos, jossa on Tammion kyläalueen kartta. Katoksessa on myös Tammion venesataman kirjasto.

Pysähdymme katoksen kulmalle. Suunnatessa katseesi itään näet rantakallion. Sille rakentuu Tammion esihistoria. Skandinavian kilpi, johon Tammion kallioperä sisältyy, syntyi 3,73 miljardia vuotta sitten. Ajan hampaissa alkuperäinen kallioperä on kulunut. Viime jääkaudella runsaat 10 000 vuotta sitten se höyläytyi silokallioksi. Silloin syntyi silokallioksi myös kylänranta. Tammion kalliot ovat Tammion esihistorian painavin muistomerkki.

Satamalaituria lähinnä on Simolan/Lommin talo. Sen keskiosan rakensi 1833 isoisäni isä, Simo Martinpoika Lauri avioiduttuaan Suursaaresta Tammioon. 1880 taloon tuli vävyksi Kuorsalosta Jeremias Lommi. Hän oli laivuri, laivanrakentaja kalastaja. Simolan taloa on sittemmin laajennettu molemmista päistään, lähimpänä näkyvä tupaosa runsaat 100 vuotta sitten 1900-luvun alussa Jeremias Lommin toimesta. Hänellä ja hänen pojallaan Nestorilla oli omistusosuuksia kolmeen laivaan yhdessä isoisäni Topias Pitkäsen ja hänen poikiensa kanssa. Nestori kävi Kauppakoulun Kotkassa. Sen jälkeen laivuri ja kalastaja Nestori Lommi toimi kylän kirjurina kyläyhteisöjen monissa kokouksissa.

Siirrymme sitten Koukinkujan ja Länspääntien liittymään.

JAKSO 5 TAMMIO ENNEN VUOTTA 1600

Tammionseudun korkeimmat kalliot, nyt 20 metriä korkeat Tammion Reiviikin vuori ja Kukion Länsvuori kohosivat meren pinnalle pieniksi hyljeluodoiksi noin 6 000 vuotta sitten. Vanhimmat ihmisen toiminnan ja ehkä asutuksenkin jäljet, hautaröykkiöt sijaitsevat Tammion Kipanaisten niemen rantakukkulalla ja sen lähellä Västärinsaaren eteläpäässä. Kipanaisten röykkiöt on rakennettu noin 2000–1000, Västärin kaksi röykkiötä 1000–800 vuotta sitten. Vanhempi niistä on viikinkiaikainen.

Kukion nimi viittaa 1200-luvun hansakauppaan. Laivatyyppi, jolla hansakauppiaat liikkuivat merelle, oli koggi. Siitä nimi Kukio. Kipanaisten ruotsinkielinen nimi Skepparnäs, Kippariniemi viittaa sekin merenkulkuun Tammion vesillä.

Tammio asutettiin pysyvästi viimeistään 1336, jolloin Tallinnan kauppiaille myönnettiin oikeudet käydä kauppaa Viipurissa, Vehkalahdella ja Virolahdella. Vehkalahden Pyötsaareen, Kuorsaloon ja Tammioon sijoitettiin ruotsinkielistä väestöä ja asetettiin laivakunta huolehtimaan merenkulun turvallisuudesta ja tiedustelusta.

1539 valmistui Carta marina, ensimmäinen kansainvälinen merikartta, jossa mainitaan Viipurin lisäksi Virolahti ja Vehkalahti. Ensimmäiset verokirjat ovat samalta vuodelta. Saaristossa verotuksen kohteina olivat ensiksi hylkeenrasva ja vuodesta 1556 verokirjoihin ilmaantuneet krampesillit ja silakat. Kuningas Kustaa Vaasa valvoi saariston verotusta tarkasti ja pakotti mantereen talonpojat purjehtimaan tai soutamaan Tammionselän yli saaristoon saalistamaan verokaloja. Varsinkin syyskalaan mentäessä länsituulet saattoivat keinuttaa sivuvastaiseen pyrkiviä, vastatuulessa keinuvia eli stampnaavia veneitä ankarasti. Vuonna 1545 laaditussa Suomen talonpoikaispurjehtijoiden luettelossa mainitaan 10 Suur-Vehkalahden laivanomistajaa, heidän joukossaan Lasse J stompno. Tammion nimi varhaisimmissa asiakirjoissa on Stampnö, keinuttavan merenselän takainen Keinusaari, vähän myöhemmin Stamö, Kantasaari.

Nälänhätä ja 25-vuotinen sota tyhjensivät saariston asutuksesta, Tammiosta 1587–1590. Venäläiset pyrkivät heikentämään sotarintamien huoltoalueen toimintaa. Vihollisten keskeisenä tavoitteena oli autioittaa rannikkoseutu ja viedä asukkaat vankeina Venäjälle. Saavuttuaan kylään tai taloryhmään he tavallisesti surmasivat yhden ihmisen ja saivat sen tehtyään muut kyläläiset alistumaan sotavangeiksi. Näin meneteltiin Tammiossa, Suursaaressa, Kuutsalossa ja Paatiossa. Näissä saarissa vangittiin 6, 7, 16 ja 15 henkeä. Vehkalahdella vangittiin 476 ja surmattiin 31, Virolahdella vangittiin 530 ja surmattiin 88 henkeä. Suomenlahden etelärannikko jäi kuitenkin 1595 Täyssinän rauhassa Ruotsille.

JAKSO 6 TAMMION VANHANKYLÄN VANHIN JA NUORIN TALO 1640–1912: KIISKI JA KOUKI

Tammio ilmaantuu kansainvälisiin karttoihin 1635. Saareen asettui 1640-luvun alussa pysyvästi Erkki Tuomaanpoika perheineen ja elikoineen Virolahden Kiiskilahdelta. Hän rakensi Kiiskin talon suunnilleen tälle alueelle. Nykyinen Kiiskin talo sijaitsee Koukinkujan eteläpuolella. Kiiskin suvusta tuli nykyisen Tammion ensimmäinen ja edelleen elävä saaren kantasuku.

1652 Suursaari, Haapasaari, Kuorsalo ja Tammio läänitettiin sotapäällikkö Kustaa Hornille.

Laivuri Erkki Tuomaanpoika oli Tammion ainoa isäntä vuoteen 1660 saakka ja Kiiskin talo ainoa talo vuoteen 1675. Erkki Tuomaanpoika tunnettiin hylkeenpyytäjänä ja laivanomistajana. 1838 rakennettiin Anton Adaminpoika Kiiskille oma laiva hänen ollessaan vasta 21-vuotias. Yrjö Kiiskistä tuli laivan osakasomistaja vuosiksi 1917–18 26-vuotiaana.

Lähinnä liittymää olevat Kiiskin talo Koukinkujan eteläpuolella ja Eevert Koukin talo Koukinkujan pohjoispuolella ovat kohtalonyhteydessä keskenään, vaikka Eevert Koukin 1912 valmistunut talo on nuorin Tammion vanhankylän asumuksista ja Kiiskin alkuperäinen vanhin.

Virolahden Skipparilasta, meren rannalta kippareiden kylästä vävyttäytyi Kiiskille 1871 Jaakko Martinpoika Kouki. Hänellä mainitaan olleen Tammiossa varvi, jossa laivanrakennusta johti isoisäni Topias Pitkänen. Jaakko Koukilla oli omistusosuuksia viiteen ja hänen pojallaan Eevert Koukilla niistä kahteen laivaan aikavälillä 1900–1918. Jaakon pojista Juho, Anton ja Vihtori toimivat kaikki laivojen kippareina. Kylän papin ”virkaa” Vehkalahden pappien vain harvoin käydessä Tammiossa sijaistanut saarnamies Juho oli myös yhden laivan osaomistaja. Isoisälläni Topias Pitkäsellä oli myös osuuksia kolmeen laivaan, hänellä aikavälillä 1913–1922. Topiaksen pojista isälläni Mooseksella ja Vihtorilla oli osuuksia kolmeen laivaan, Evertillä kahteen. Topiaksen veli, Simolaan rakennetussa omassa lisäsiivessään asunut Konsta oli myöskin saarnamiehiä.

Kiiskin alueella rakennetut asuintalot ovat palaneet poroksi kaksi kertaa: 1693 ja 1909. Jälkimmäisen tulipalon takia talossa asunut Jaakko Kouki perheineen joutui evakkoon Topias Pitkäsen tyhjilleen jääneeseen taloon Jyrkäskalliolle. Topias oli muuttanut sieltä perheensä kera Ketholmalle, jonne isoisäni poikineen oli rakentanut 1903–1906 uuden kotinsa. Vanhin pojista, Anton avioitui 1905 Jaakko Koukin tyttären Eevan kanssa.

Kiiskin palaneiden rakennusten paikalle pystytettiin tulipalon jälkeen kaksi uutta asuintaloa, nykyinen Kiiskin talo Koukinkujan eteläpuolelle ja Koukin Eevertin, Jaakko Koukin pojan talo pohjoispuolelle.

Lähtekäämme sitten Koukinkujalle.

JAKSO 7 JYRKÄSKALLIO

Polku Jyrkäskalliolle poikkeaa Koukinkujalta Koukin saunan itäpäädyltä pohjoiseen. Vaikeakulkuiselle polulle noustaan Koukin saunan takakulmalta rajapyykiltä 84.

Isoisäni Topias Pitkänen asui lapsuutensa ja nuoruutensa ajan isänsä Simon rakentamassa Simola/Lommin talossa. Hänen Jyrkäskallion laelle 1872 rakentamansa talo on purettu 1920-luvun lopulla. Jyrkäskallio on näköalapaikka Tammiosta Tammionselälle.

Voit jatkaa kulkuasi poikkeamatta Jyrkäskalliolla.

JAKSO 8 KOUKI JA KOUKINKUJA

Kuljettaessa Koukinkujan päähän ohitetaan kujan oikealla puolella oleva Koukin kulmatalo. Sen pohjaosa rakennettiin 1870 Kiiskin alueen takareunalle pitäjänsuutari Anders Schildtille tämän avioiduttua Kiiskin talon tyttären kanssa. Schildt hukkui 1877, ja hänen leskensä kuoltua 1897 talon osti huutokaupalla Kiiskille avioitunut laivuri Jaakko Kouki. Tällä tavalla vakiintui Koukinkuja Kiiskien sukualueelle.

JAKSO 9 KATSE POHJOISEEN. TUOMAANTALO JA SIMOLA

Joosenkujan varrella Koukin talon eteläpuolella sijainneen Vanhankartanon isännän Tuomas Niilonpoika Pitkäsen pojista Niilo jäi kotitaloon. Kun Vanhankartanon väki lisääntyi, rakennettiin Tuomas Niilonpoika Pitkäsen pojille Tuomakselle ja Jeremiaalle 1831 Joosenkujan pohjoispäähän paritalo, jota siitä lähtien on kutsuttu Tuomaantaloksi.

Samana syksynä Tuomaantalon väkeä kohtasi ankara purjehdusonnettomuus, jossa talon toisen isännän Jeremias Tuomaanpojan lisäksi 6 henkeä hukkui. Isoisän isäni Simo Martinpoika Lauri oli tutustunut talon väkeen tultuaan Suursaaresta pestatuksi talon rakentajaksi. Hän avioitui Pitkäseksi onnettomuudessa leskeksi jääneen Suomalaisen sukuun kuuluneen Eeva Tuomaantyttären kanssa. Simo asettui taloon, mutta rakensi jo 1833 oman talonsa Tuomaantalon ja Jyrkäskallion länsipuolelle Tuomaantalon lähinaapuriksi.

Avioparille syntyi kolmessa vuodessa poika ja kaksoset, poika ja tyttö, jotka kaikki kuolivat alle kuukauden ikäisinä, äiti yhdeksän päivää kaksosten synnytyksen jälkeen. Seuraavana keväänä vietettiin Kiiskin talossa kaksoishäitä: Simo vihittiin nuoren Kiiskin tyttären Anna Marian kanssa ja Simon sisar Helena Suursaaresta Anna Marian veljen Antonin kanssa.

JAKSO 10 KATSE KOILLISEEN. KIISKIN JA JESPERILÄN KOHTALONVUODET 1693–1780

Pitkästen sukualueen palanut kantatalo Jesperilä rakentui sekin alun perin Kiiskien maalle rantatörmälle Koukinkujan ja Joosenkujan risteyksestä koilliseen. Kun Kiiskin vauras talo oli 1693 palanut, pestattiin Jesper Niilonpoika Virolahden Alapihlajasta rakentamaan Kiiskille uutta taloa. Jesper avioitui Kiiskin tyttären kanssa ja asettui Kiiskille vävyksi siihen saakka, kunnes oma talo Jesperilä valmistui rantatörmälle vuonna 1700.

Isonvihan ajaksi 1713–1721 Tammio tyhjentyi, mutta Pitkäset ja Kiiskit palasivat Tammioon evakosta pian isonvihan jälkeen. Jesperin jälkeläisten sukunimeksi merkittiin Pitkänen asussa Pitkäinen kirkonkirjoihin ensimmäisen kerran 1745 ja 1752 asussa Pitkäin. (Sukunimi Kiiski asussa Kiski ilmaantui kirkonkirjoihin vasta 1837.)

Pikkuvihan syttyessä 1742 jesperiläiset ja Kiiskit kokivat kovia. Venäläiset merihusaarit soutivat Huovarin lounaanpuolelle Lumiluodon lähelle ankkuroiduista laivoistaan yöllä Tammioon, tunkeutuivat Kiiskin taloon, surmasivat talon 3-vuotiaat kaksi tytärtä ja vuoden vanhan pojan sekä ottivat Kiiskin ja Pitkäsen talon isännät vangeikseen ja veivät mennessään. Eloon jääneet pakenivat mantereelle. Muita taloja ei Tammion keskustassa eikä koko Länspäässä vielä ollutkaan.

Elokuussa 1743 solmitussa Turun rauhassa Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle itäisimmän osan Uusimaasta rajan siirtyessä kulkemaan pitkin Kymijoen läntisintä haaraa. Tammio jäi Venäjän puolelle. Rajattomat yhteydet Viroon ja Pietariin avautuivat. Asukkaat palasivat Tammioon 1745 pikkuvihan päätyttyä.

Hattujen sodan eli pikkuvihan jälkeen 1746 Tammion osti postitirehtööri Gustav Duncanilta Suomen ylikamreeri, myöhemmin Kyminkartanon tuomiokunnan tuomari ja Summan kartanon omistaja Arvid Renner. Renner taisteli asemassaan ponnekkaasti suomalaisuuden ja Ruotsin lakien säilyttämisen puolesta venäläistämistä vastaan Kyminkartanon alueen kuuluessa Venäjän keisarikuntaan. Renner osti Tammion ja esti siten sen joutumisen venäläisten omistukseen.

Jesperilää kohtasi 1747 tulipalo. Isännän ollessa elokuussa vaihtamassa Virossa kalaa viljaan tuli oli päässyt irti ja tuhonnut asuinrakennuksen, tallin, pienen aitan ja ladon. Talon mitoiksi ilmoitettiin neljä kertaa neljä syltä (n. 7 x 7 m) ja siihen oli kuulunut lähes yhtä suuri eteistupa. Toistakymmentä jesperiläistä menetti kotinsa. Uusi talo rakennettiin tuhoutuneen Jesperilän paikalle meren rantaan.

Kesällä 1748 päätettiin jakaa tila kahteen osaan. Omaisuuden jako suoritettiin 1749 Tammion ”lääninherran”, kihlakunnantuomari Arvid Rennerin johdolla. Jakamattomassa pesässä oli rahaa 850 kuparitalarin edestä ja koko omaisuuden arvoksi merkittiin - ilman asuin- ja ulkorakennuksia, mutta saatavat huomioiden – noin 2900 talaria. Talo oli varakas. Pelkästään perheen jakamattomat rahavarat olisivat riittäneet yli 60 ruistynnyrin (lähes kuusi tonnia) tai kymmenen hevosen ostamiseen. Lisäksi talolla oli kaksi uutta silakkanuottaa, joista kumpikin maksoi melkein yhtä paljon kuin hevonen, 50 verkkoa, neljä rihlattua pyssyä, viisilaitainen suurvene, jolla voitiin viedä silakkaa Viroon, ja neljä pientä venettä sekä kaiken kukkurana rauhan tultua rakennettu 12 lästiä (yli 30 tonnia) kantava alus köysineen, purjeineen ja jollineen. Jesperiläiset rakensivat ilmeisesti itse laivansa ja veneensä. Merenkulku lienee kohentanut talon varallisuutta olennaisesti. Että maanviljelystäkin harrastettiin ainakin vähän, kertoo se, että talossa oli yksi sahra, ja viljan jalostamista varten siellä oli myös kuparinen viinapannu kaikkine varusteineen. Lisäksi maahan haudattuna oli Ruotsin ajan plooturahoja noin 500 kuparitalaria, mikä tarkoittaa, että näitä rahaksi leimattuja kuparilevyjä olisi ollut noin 300 kiloa.

Seuraavan koettelemuksen Pitkäiset kokivat 1763–1767. Pyhä Nikolaus-niminen laiva haaksirikkoutui lokakuussa 1763 Ulkotammion vesillä. Vehkalahden ja Virolahden saaristoa ja rannikkoakin kuohuttanutta haaksirikkoa puitiin seitsemillä käräjillä. Rantavoudiksi asetettu Niilo Jesperinpoika Pitkänen näytteli merkittävää osaa asiaa selviteltäessä, vaikka joutui lopulta itsekin syytösten kohteeksi. Oikeus pystyi rankaisemaan noin 50 henkeä, jotka olivat syyllistyneet hylkytavaran luvattomaan ottamiseen tai myymiseen. Tammiolaisia ja Kuorsalon asukkaita ei kuitenkaan tuomittu näistä rikkomuksista.

1774 sattuneen Perkeleenkarin haaksirikon seurauksista rantavouti ei enää selviytynyt puhtain paperein. Hänet ja hänen veljensä Samuli tuomittiin ankariin sakkoihin laivan hamppulastin anastamisesta, omaisuus myytiin ja rantavouti erotettiin tehtävästään. Oikeustaistelun lomassa viranomaiset suorittivat saariston tarkastuksen. Työn tuloksena syntyi mm. historiallisesti merkittävä Tammion verotuskartta selostuksineen.

1778 Tammion vapaatila myytiin kokonaisuudessaan Haminan entiselle pormestarille ja Lappeenrannan käskynhaltijalle Anton Wulffertille.

Lisää sakkoja ropisi 1778 haaksirikon pelastustoimiin osallistuneille entiselle rantavoudille ja hänen vaimolleen ja veljelleen, sekä Tammion Kiiskin ja Suomalaisen suvun yhdelle nuorelle miehelle ja neljälle nuorelle Kuorsalon Siparille haaksirikkolaivan nahkalastin anastamisesta. Tuomioiden toimeenpano kuitenkin viivästyi useita vuosia ja ehkä raukesi.

Tapahtumista tarkemmin kertoo Yrjö Kaukiainen teoksessa Rantarosvojen saaristo.

JAKSO 11 KATSE ITÄKAAKKOON. EERIKKILÄ JA JOOSEN TOPIN TALO

Eerikkilä rakennettiin 1793 Jesperilän viereen sen eteläpuolelle Haminan tullitirehtööri Pertti Haimelinin kanssa avioituneen Maria Pitkäsen eläkevuosiksi. Maria oli syntynyt ja elänyt lähes kolmekymppiseksi Jesperilässä ennen avioitumistaan. Saaristo oli osoittautunut Haminaa turvallisemmaksi paikaksi Kustaa III sodan aikana, minkä vuoksi Haimelinit halusivat muuttaa vanhuutensa päiviksi Haminasta rouvan synnyinsijoille Tammioon. Eerikkilän rakensi kylän itäpään Marttilassa eli Vanhassa tuvassa asunut Erkki Erkinpoika Suomalainen, joka kasvavine perheineen muutti itsekin rakentamaansa suurehkoon taloon.

Erkki Kallenpoika Esin talosta kylän Itäpäästä oli vaimonsa Liisa Stiina Hesekielintyttären kanssa muuttanut 1861 tyhjentyneeseen Eerikkilään. Erkki kuoli yllättäen 1865 46-vuotiaana. 1864 leskeksi jäänyt Jooselan isäntä Joose, 65, avioitui Eerikkilässä leskeksi jääneen Liisa Stiinan, 40, kanssa 1867 ja pääsi tuolloin Eerikkilänkin isännäksi.

Joosen kuoltua 1868 hänen poikansa Vihtori peri Jooselan ja Topias, Joosen Topi muutti perheineen Eerikkilään. Kun Joosen perhe yhä kasvoi, Joose rakennutti 1870-luvulla aivan Eerikkilän viereen uuden Joosen Topin talonsa. Joosen Topin poika Kristian oli sisävesilaivuri. Eerikkilässä oli jooselaisten kauppa.

JAKSO 12 SIIRRY VANHANKARTANON MUISTOKIVELLE

Jesperilä ja Eerikkilä tuhoutuivat kuitenkin tulipalossa 1800, minkä jälkeen Eerikkilä pystytettiin uudelleen vanhalle paikalleen, mutta Jesperilän sijalle rakennettin uusi talo etäämmälle merestä viereiselle vanhalle kartanolle, jonka kivijalalle Joosenkujan varteen on asetettu muistomerkki VANHAKARTANO, muinainen asuinpaikka. Muinaisuus viittaa asuma-alueeseen, jolle Kiiskit ja Pitkäset olivat asettuneet vuodesta 1640 alkaen.

Vanhaan kartanoon muuttivat kaikki Jesperilässä asuneet Pitkäset. Suvun kantaisäntä Jesperillä oli kaksi poikaa, Jesper ja Niilo. Jesperilän tuhouduttua tulipalossa tuli Niilon pojasta Tuomaksesta uuden Vanhankartanon isäntä.

Irlantilainen Miss Martha Wilmot oli asunut 5 vuotta Pietarissa Jekaterina Daskovin luona. Daskov oli ollut Venäjän keisarinna (1762 – 1796) Katarina II:n lähin ja pätevin naisystävä. Miss Wilmot oli palaamassa Pietarista kotimaahansa laivalla, joka rysähti lokakuisessa yön pimeydessä 1808 karille ja siitä ammuttiin hätälaukauksia. Tammiolaiset tavoittivat laivan, jonka kaksi matkustajaa, toinen heistä Miss Wilmot, tuotiin Vanhaankartanoon. Siellä he odottivat 8 päivää, ennen kuin tuuli asettui ja heidät purjehdittiin Haapasaareen. Paluumatkastaan Pietarista Tammion ja Haapasaaren kautta kotimaahansa Miss Wilmot kirjoitti tarkan ja yksityiskohtaisen kuvauksen, jossa hän ylisti tammiolaisia ja moitti haapasaarelaisia.

JAKSO 13 KATSE KAAKKOON. JOOSELA

Joukko Jesperin jälkeläisiä sijoittui aikavälillä 1785–1879 Joosenkujan varsille rakennuttamiinsa taloihin kaikki varret täyttäen.

Joose oli syntynyt Pitkäsen sukuun rajaratsastaja Olavi Olavinpoika Pulkkisen äpäränä. Joosesta kehittyi kylän mahtimies. Hänen asemaansa kuvastaa talon vieritse kulkevan kujan nimi Joosenkuja. Joose otti vähitellen hallintaansa nimikkokujansa itäpuolen poikiensa Topiaksen, Joosen Topin ja Vihtorin, Joosen Vikun kanssa.

Joosen äidin omalle pojalle Eliakselle rakennettiin kujan itäpuolelle uusi talo 1818. Elias kuitenkin hukkui Viron purjehduksella. Joose valloitti talon isännyyden avioituessaan Vanhankartanon tyttären kanssa ja taloa ryhdyttiin nimittämään Jooselaksi.

1830- ja 1840-luku olivat Tammiossa laivojen rakentamisen aikaa. Silloin veistettiin Tammiossa 9 laivaa. Niistä ensimmäisen valmisti 31-vuotias Joose 1833. Joosen ohella hänen veljensä Vihtori ja poikansa Topias olivat kaikki kiinnostuneita laivojen ja veneiden rakentamisesta, omistamisesta ja kipparoimisesta.

JAKSO 14 SAMULA

Kun Jesperilä oli palanut ja talo oli jaettu, oli jesperiläisillä varaa valmistaa toiselle sukuhaaralleen Joosenkujan länsipuolella sijaitseva, 1750 rakennettu Samula. Talon pystytti suvun kantaisäntä Jesper Niilonpojan pojan Jesperin poika Samuli, rantavouti Niilo Jesperinpojan veli. Kylän vanhimman säilyneen talon kivijalka on alkuperäinen. Näkyvissä on myös Samulan talon vanhaa pohjahirttä.

Tammion merkitystä taistelussa venäläistymistä vastaan kuvastaa se, että kun Samulin vaimo synnytti perheeseen esikoisen 1753, Rennerin vaimosta tuli pienokaisen kummi.

Kuten aiemmin on kerrottu, Samuli sai ankarat sakot osallistuttuaan Perkeleenkarin haaksirikon hamppulastin anastamiseen ja oli syytettynä myös käsiteltäessä vuoden 1778 haaksirikkoa. Tällöin Tammiossa eli vain 5 ruokakuntaa, itäpäässä Jesperilän, Samulan ja Kiiskin, länspäässä Marttilan ja Esin talot.

JAKSO 15 KALLULA JA HESULI

Saavumme sitten Joosenkujan ja Hesulinkujan risteykseen. Samuli Jesperinpojan pojalle Kallelle rakennettiin oma talo Kallula lähelle kotitaloa Samulaa Joosenkujan itäpuolelle Kallen avioiduttua 1784. Kallen tytär solmi puolestaan avioliiton 1816 virolahtelaisen Heikki Koukin kanssa, joka tuli taloon vävyksi ja otti sukunimekseen Pitkänen. Hänen vanhimmalle pojalleen Jeremiakselle rakennettiin Tammiossa laiva 1838, jolloin Jeremias oli vasta 21-vuotias. Matkat suuntautuivat Pietariin ja Viroon.

Risteyksen eteläpuolella on Hesulin talo. Talon rakentaja oli Hesekiel Hesekielinpoika, Pitkäsiä hänkin, läheisen Samulan perillisiä. Isä Hesekiel kuoli 32-vuotiaana keuhkotautiin, poika 23-vuotiaana 1854, vuoden kuluttua talon valmistumisesta, ja talon seuraava isäntä, Johannes Hesekielinpoika 37-vuotiaana keuhkotautiin hänkin. Talon tytär avioitui 1876 koivistolaisen merikapteeni Joel Römpötin kanssa, joka muutti taloon vävyksi. Römpötti perheineen siirtyi 1889 Kuorsaloon, kippari itse luotsivanhimmaksi ja kauppiaaksi. Kun Hesulin talo oli autioitunut, sen osti 1907 perheelleen kesäkodiksi Tammion oma poika, Tammion kansakoulunopettaja Juho Suomalainen muuttaessaan Kotkaan opettajaksi ja sanomalehden toimittajaksi. Juho oli kolmen laivan osaomistaja yhdessä simolaisten Lommien ja Ketholman miesten kanssa 1913–1922.

JAKSO 16 KATSE RISTEYKSESTÄ KAAKKOON. TOPINTOPIN TALO

Puretussa Topilassa alkoi olla ahdasta, kun Simolan Simon vanhin tytär Agata oli avioitunut 1866 Topin Topin, Topias Topiaksenpojan puolisoksi. Heidän perheelleen rakennettiin 1872 oma talo Hesulin talon tuntumaan Itäpäänkujan viereen. Samoin kuin Hesulin ja Jerolan myös Topilan ja Topin Villen talojen kantatalo on Samula. Talon osti 1922 Juho Jaakonpoika Kouki Agatan kuoltua ja hänen tytärtensä avioiduttua mantereelle. Juholla oli tytär, jonka nimen mukaan taloa kutsuttiin hänen eläessään Sirkka Liisan taloksi.

JAKSO 17 HESULINKUJAA LÄNTEEN. JEROLA

Samulasta on sananmukaisesti lähtöisin seuraavakin talo, 22-vuotiaalle Jeremias Jeremiaksenpojalle rakennettu Jerola. Samulan talosta irrotettiin näet puolikas, Samulan itäseinällä keskellä olevan pystypalkin eteläpuoli. Sen seinähirret siirrettiin parinsadan metrin päähän uuden talon rakennusaineksiksi. Jerolan pihalla kohoaa näkyville ainoa kylässä jäljellä oleva kaksikerroksinen aitta. Taloa on nimitetty Niileksen Jutan taloksi sen jälkeen, kun Johannes Niilonpoika avioitui 1873 taloon vävyksi Niilekselästä. Johannes toimi useiden tammiolaisten laivojen kipparina. Ostettuaan talon niilekseläinen Valto Pitkänen, laivuri hänkin asettui 1930-luvulla taloon kauppiaaksi.

JAKSO 18 KALLUNKUJALLE. KALLUNKUJAN TALOT RYTKÖ, TOPILA ja TOPIN VILLEN TALO

Hesulinkujalta pohjoiseen risteävän Kallunkujan varrella sijaitsevat Rytkön talo kujan itäpuolella, länsipuolella Jerolaa vastapäätä sijainnut purettu Topila ja sen pohjoispuolella olevat Topin Villen talo ja Jermon talo.

Jerolan Jeremias Jeremiaanpojan pojan Antonin kuoltua hänen leskivaimonsa Anna Liisa avioitui Juho Rytkön kanssa. He asuivat Jerolassa. Heille osoitettiin tontti Jerolan pihapiirin pohjoisreunasta, jolle rakennettiin noin 1881 pienehkö Rytkön talo. Sen peri 1900-luvun alussa Anna Liisan veli Risto, jolloin taloa ryhdyttiin kutsumaan Anna Liisan Riston taloksi.

Topilan rakensi Samulassa syntynyt Topias Kustaanpoika 1853 samanaikaisesti kuin Hesuli pystytettiin. Hänen pojistaan Risto, Topin Risto jäi kotitaloon. Kun hänen jälkeläisensä olivat kuolleet tai muuttaneet 1900-luvun alkupuolella pois kodistaan, Topila purettiin n. 1926.

Riston veljelle Villelle rakennettiin oma talo 1882. Topin Ville on toiminut laivan kapteenina. Villen pojista kaksi kuoli miinan räjähtäessä heidän soutuveneessään 1898.

JAKSO 19 KALLUNKUJAN PERILLE. JERMO

Kallulan isännällä Heikki Antinpoika Koukilla oli kolme poikaa Jeremias, Topias ja Niilo. Topiaksesta tuli Kallulan seuraava isäntä, Jeremiakselle ja Niilolle oli löydettävä uudet kodit perheitten suurennuttua merkittävästi. Kun merenrantaa ei enää ollut kylän keskustassa juurikaan käytettävissä, oli tyydyttävä mantereisempaan asuinpaikkaan. Sellaista oli Kiiskin pellon länsipuolella graniittikallion itäreunalla. Tuumasta toimeen. Kallulasta irrotettiin puolikas, jonka hirsistä ryhdyttiin rakentamaan taloa Jermiakselle. Jermo valmistui 1860. Talolle piti päästä kulkemaan Hesulinkujalta. Koska talo oli Kallulasta lähtöisin, annettiin kulkuväylälle nimeksi Kallunkuja. Jeremias oli jo nuorena miehenä kiinnostunut merenkulusta ja hänelle rakennettiin Tammiossa oma laiva hänen ollessaan vasta 17-vuotias. Jeremiaan pojat Kristian ja Heikki jakoivat Jermon talon kahteen osaan, eteläisen puolen Kallun Ristolle ja pohjoispuolen Heikille. Kristian otti sukunimekseen Saarinen. Kristianilla oli oma jahti ja hänen poikansa Verneri Saarinen oli kolmen laivan osaomistaja. Kipparinakin toimineesta Heikistä tuli vartuttuaan Posti-Heikki, postinkantaja mantereelta Tammioon.

JAKSO 20 TAMMION KIRJASTO JA MUSEOT

Jatkettaessa kulkua pitkin Hesulinkujaa kohdataan kujan vasemmalla puolella kirjasto-museorakennus ja edeten sen sivustaa etelään Tammion museo pihoineen. Tammiolaisten vanha kalamaja haettiin talkoilla Koivuluodosta ja kunnostettiin museoksi. Museoihin näytteille pantu esineistö antaa monipuolisen kuvan tammiolaisten toiminnoista erityisesti vuosisadan 1900 vaihteen tienoilta. Internetistä hakuosoitteella TAMMIOTIETO.FI ovat haettavissa teokset Tammion museon esineiden värikuvastot 1 ja 2.

JAKSO 21 KALASTAJAINPIRTTI. SEPRAKAUPPA

Hesulinkujalta ja museolta johtavat polut 1919 valmistuneelle Kalastajainpirtille. Se on tuotu Somerista Tammioon Suomen itsenäistyttyä. Somerissa rakennus oli venäläisten sotilaitten saunana. Tammioon se tuotiin kylän yhteiseksi taloksi, kokoontumis- ja juhlapaikaksi. Kalastajainpirtin juhlasalin seinälle on kiinnitetty kuvaus Tammion historiasta, kuvataulu seprapurjehduksesta Viroon ja Kalastajainpirtin pystyttämisen kustantaneiden isäntien nimiluettelo.

Seprakauppa, ystäväinkauppa oli vaihtokauppaa, jossa suomalaiset vaihtoivat suolasilakoita virolaisilta saatavaan viljaan, tavallisesti rukiiseen. Vaihtotavaroina olivat toisinaan myös kaalit, lantut ja perunat. 1900-luvulla ennen ensimmäistä maailmansotaa Tammiosta vietiin Viroon vuosittain vähintään 50 000, enimmillään 90 000 kiloa suolasilakkaa ja tuotiin 1880-luvulta alkaen ruista keskimäärin 50 000–60 000 kiloa. Tammion varastoissa kerrotaan olleen enemmän elintarvikkeita kuin mantereen monissa maalaistaloissa. Vuodelta 1816 on säilynyt kirjallinen tieto siitä, että kylän tuulimylly sijaitsi Myllykalliolla Kallulan talon eteläpuolella. Perunoita tuotiin vuosittain 12 000–35 000 kiloa. Kaalinpäitä kulki Tammioon yli Suomenlahden 3 000 kilosta 5 000 kiloon, lanttuja runsaimmillaan 1300.

Tammiolaiset purjehtivat Viron satamiin laivoillaan, jaaloillaan ja suurhaapioillaan. Seprakaupan vientisatamana oli ainakin vuodesta 1868 lähtien Käsmu eli Kaspervik, vuosina 1899–1917 Vosu, 1903 ja 1912 kerran Vergi ja vuosina 1921–1929 Port Kunda. (Raimo Päiviö: Mikä tappoi seprakaupan. Väitöskirja.)

Kalastajainpirtin etuhuoneessa on vanha kirjastokaappi ja Tammion ja Kuorsalon esihistoria esiteltynä kuvatauluin. Internetissä osoitteessa TAMMIOTIETO.FI on teos Tammion kalastajainpirtin historiaa 1919–2019 sadan vuoden ajalta.

JAKSO 22 KANSAKOULU

Museoilta, Kalastajainpirtiltä ja Hesulinkujalta kuljetaan kylänrantaan Niileksenkujaa käyden.

Kansakoulutus aloitettiin Tammiossa 1891. Niileksenkujan länsipuolella on Tammion kansakoulu, joka vihittiin tammikuun alussa 1892. Oppilaita oli enimmillään 1892–94 43. Koulu lopetti toimintansa 1945.

Niileksenkujan itäpuolelle koulua vastapäätä on aiemmin Kallunkujalta katsastettu Topin Villen talo nyt selkäpuolelta.

JAKSO 23 TANSSIKALLIO

Niileksenkujaa edettäessä vastaan tulee etelään ohjaava viitta Tanssikallionkujalle. Tanssikalliolla filmattiin kansantanhutuokio elokuvaan Ulkosaarelaiset vuonna 1938. Sain tilaisuuden olla viisivuotiaana isäni kanssa paikan päällä katsomassa kuvausta. Filmi on tuhoutunut tulipalossa.

JAKSO 24 TANELIN JA KALLE JEREMIAANPOJAN TALOT

Jatkettaessa kulkua pitkin Niileksenkujaa kohdataan kujan itäpuolella Tanelintalo ja länsipuolella Kalle Jeremiaanpojan talo. Jermon talon isännän Jeremias Heikinpojan vanhin poika Taneli eli perheineen syntymäkodissaan verraten kauan yhdessä veljensä Kristianin kanssa. Kun Kristian oli avioitunut ja perheeseen alkoi syntyä jälkikasvua, rakennettiin Tanelille uusi talo 1881 Jermon tontin takareunalla olevalle törmällä Niileksenkujan varrelle.

Graniittiristeystä lähestyttäessä jää Niileksenkujan länsipuolelle Kalle Jeremiaanpojan, Jeron Kallen talo. Jerolan Kalle oli vävyttäytynyt kylän itäpäähän Jopilaan kauppiaaksi. Hän oli saanut siellä 11 lasta, joista 9 oli kuollut vauvana tavallisesti jo synnytyksen yhteydessä. Kallen perheelle rakennettiin noin 1870 oma talo graniittikallion laelle. Puoliso synnytti uudessa kotitalossa vielä 4 lasta, joista kolme kuoli alle 2-vuotiaina.

Graniittiristeyksen koillisreunassa on komea kivestä rakennettu Tähtisen talon kellari.

JAKSO 25 KALLUN NIILO/TÄHTINEN

Graniittiristeyksessä erkanevat toisistaan pohjoiseen johtava Niileksenkuja ja itään kapea kuja. Molemmat laskeutuvat kylänrantaan. Kallulasta kotoisin olleelle Kallun Niilolle rakennettiin itäisen kujan varteen oma talo 1860 samanaikaisesti kuin sen viereen hänen veljelleen Kallun Jerolle pystytettiin Kallunkujan varrelle Jermo. Toisaalle rantaan ja toisaalle graniittikalliolle johtava kuja sai nimekseen Tähtisen kuja. Molempien talojen isännät olivat Pitkäsiä, mutta erottuakseen muista kylän Pitkäsistä, jermolaiset muuttivat sukunimensä Saariseksi ja Niilon talon väki Tähtiseksi. Jermon sekä Tähtisen miehet olivat varsin merkittäviä laivureita.

Kahden talon ja niiden pihapiirien rakentaminen oli pari kolme vuotta kestänyt suurehko urakka. Rakentamassa olleet rengit asuivat Tähtisen piharakennuksessa ja mainittiin henkikirjassakin.

JAKSO 26 TANIN RISTO

Keskikylästä rantoineen oli tullut lähes kokonaan nimenomaan Pitkästen suvun asuma-alue lukuun ottamatta Simonniemen tyvelle rakentunutta Kiiski&Kouki-kiilaa. Yksi joukosta kuitenkin vielä puuttuu.

Tammion itäpäässä Tuomolan talossa Taneli Tuomaanpojallakin oli kolme poikaa: Risto, Topias ja Taneli. Tuomolassa eli 1860 10 henkeä. Lisätilaa tarvittiin. Risto perheineen ja Taneli asuivat kotonaan Tuomolassa. Taneli oli jäävä Tuomolan isännäksi, mutta Ristolle perheineen haettiin uutta talon paikkaa. Tammion itäpää oli kuitenkin jo täyteen rakennettu. Riston isän Taneli Tuomaanpojan kerrotaan sanoneen, että rakennetaan talo Länspäähän Kiiskin peltoon (jakamattomalle maalle). Ja niin tehtiin 1860. Tanin Riston talo oli ainoa Suomalaisten sukukunnan talo keskikylässä Pitkästen ja Kiiskien asuma-alueella. Talo sijaitsee lähellä meren rantaa Tähtisenkujan päässä.

JAKSO 27 SASKALA

Laskeuduttaessa Niileksenkujaa meren rantaan kohdataan Saskala ja Niilekselä. Kylän itäpäässä Kantolan Kristian Suomalaisellakin oli kolme poikaa: Aleksanteri, Anton ja Johannes. Kun Aleksanteri ja Anton olivat avioituneet ja heidän perheensä kasvoivat ja Johannes oli tullut naimaikään, oli todettavissa, etteivät kaikki kolme perhettä mahtuisi Kantolan taloon. Jonkun pojista oli talosta lähdettävä. Kantolan talon tuntumassa ei myöskään ollut tilaa rakentaa uutta asuintaloa. Aleksanteri oli solminut avioliiton Simolan Wilhelmiinan kanssa. Simolankaan pieneen taloon ei lisää väkeä sopinut. Näin ollen simolaiset päättivät rakennuttaa tyttärelleen ja hänen puolisolleen Aleksanterille, Kantolan Saskalle ja heidän kasvavalle perheelleen oman kodin mahdollisimman lähelle Simolaa.

Saskalan pienehkö talo sovittautui Tähtisen ja Niilekselän talojen väliin Niileksenkujan itäpuolelle. Samanaikaisesti 1872 rakennettiin Simon pojalle, Topiakselle Jyrkäskallion talo Simolan lähelle merenrantaan. Näin ollen kaikille Simon lapsille oli onnistuttu rakentamaan tulevaisuus Tammiossa. Tammion tuleva kansakoulunopettaja Juho (Johannes) Suomalainen syntyi Saskalassa.

JAKSO 28 NIILEKSELÄ

Vanhankartanon isännän Niilo Tuomaanpojan kuoltua talon haltijaksi jäi hänen puolisonsa Maria. Talossa asui 1848 lisäksi hänen poikansa Ville kasvavine perheineen ja juuri avioitunut Niilo. Oli tullut aika etsiä Niilolle uusi asuinpaikka. Kylässä ei ollut Jesperilän tuntumassa rantamaisemissa enää riittävästi vapaata tilaa, jollaista oli vielä Kiiskin pellon lännenpuoleisella kalliokumpareella. Sinne rakennettiin 1848 Niilolle ja hänen perheelleen uusi koti Niilekselä. Sieltä olivat lähtöisin Jerolan laivurit Johannes Niilonpoika ja Kristian Niilonpojan poika Valto Pitkänen.

JAKSO 28 MERENKULKU

Merenkulku suurhaapioilla, jaaloilla, jahdeilla, kuunareilla ja kaljaaseilla oli Tammion vaurauden lähde.

1830 talonpoikaispurjehtijoiden Itämeren kauppaa koskevat rajoitukset poistettiin ja rannikkolaivat saivat ulottaa purjehduksensa kaikkiin Itämeren satamiin. Aikaisemmin olivat luvallisia purjehduskohteita olleet vain Ruotsi ja Venäjän satamat. Kiinnostus merenkulkua kohtaan lisääntyi ja Tammiossa ryhdyttiin rakentamaan laivoja. Tammion keskustassa valmistuivat 1833 Jooselan jahti ja 1835 Jerolan kaljaasi. Sen jälkeen siellä rakennettiin 4 kuunaria: 1838 Kiiskin ja Jermon kuunarit sekä kuunari haminalaiselle laivanomistajalle. 1866 veistettiin vielä yksi kuunari, josta 1/3 omistivat kukin Kiiski, Joosela ja kylän itäpäästä Jopila.

Sen jälkeen kun Tammion nuoret tulevat isännät olivat kärsineet rangaistuksensa vuoden 1875 tapahtumista, Kristian Niilonpoika pani paljon painoa perheelleen. Kahdeksasta aikuistuneesta lapsesta jäi kotitaloonsa 2, muut 6 levittäytyivät Tammion taloihin.

JAKSO 29 TIIVE VANHANKYLÄN RAKENTUMISESTA

1640 tuli Tammioon Virolahden Kiiskilahdelta Tuomas Eerikinpoika perheineen. 1700 taloon vävyksi saapunut Jesper Jesperinpoika rakensi Jesperilän. 1750 hänen poikansa Samuli rakensi Samulan ja 1818 pystytettiin hänen pojalleen Eliakselle Kallula. Tämän hukuttua talon isännäksi tuli 1826 Joose Olavinpoika ja taloa ryhdyttiin kutsumaan Jooselaksi. Joosen Topi erkani siitä 1874. Sukukirjassa Josef ja Eva Pitkäsen perilliset kuvataan tarkasti suvun vaiheita.

Jesperilästä olivat lähtöisin myös 1793 Eerikkilä ja 1800 Vanhakartano, josta 1831 juontui Tuomaantalo ja siitä 1833 Simola. 1872 Simola/Lommista irrottautuivat Jyrkäskallio ja Saskala. 1848 rakennettu Niilekselä juurtuu Vanhaankartanoon, 1870 syntynyt Schildt/Kouki ja 1912 valmistunut Eevert Koukin talo Kiiskin taloon.

Samulasta erkani 1828 Jerola ja 1853 Hesuli ja Topila, Jerolasta 1870 Jeron Kalle ja 1881 Rytkö, Topilasta 1872 Topin Topi ja 1882 Topin Ville. Kallulasta olivat lähtöisin 1860 Jermo (Kallun Risto) ja Tähtinen (Kallun Niilo) sekä 1881 Tanelintalo.

Näin Tammion keskusta ahtautui noin 270 vuodessa 1640–1912 Pitkästen ja Kiiskien & Koukien asuma-alueeksi. Näille suvuille kuuluvia asuintaloja oli 25/26, joka Tanin Riston talo oli ainoa Suomalaisten sukukuntaan kuuluva talo kylän keskusta-alueella.

Tammion vanhan kylän keskustan asuma-alueen takareunalle valmistuivat asukkaita palvelemaan 1891 kansakoulu ja viimeiseksi 1920 Kalastajainpirtti.

Kierros päättyy kylänrantaan 3,73 miljardia vuotta vanhalle kunnioitettavalle silokalliolle. Meren saartaman kylän rakentuminen ikivanhalle peruskalliolle asemakaavamaiseksi kokonaisuudeksi on arvokas ja kansainvälisestikin merkittävä nähtävyys.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Tervetuloa uudestaan ja uudestaan perehtymään Tammioon, sen historiaan ja museoihin.