Opin 6-vuotiaana isäni, Vehkalahden Metsäkylän osuuskaupan hoitajan konttorihuoneen lattialla lukemaan Helsingin Sanomien sarjakuvia Aku Ankan opastamana. Seuraavina vuosina urheilu oli rakkain harrastukseni. Hiihto, mäenlasku, yleisurheilu ja pesäpallo täyttivät sieluni ja sydämeni. Kuuntelin radiosta kaikki urheiluselostukset ja leikkasin saksilla Hesarista kiinnostavimmat urheilukuvat ja urheilu-uutiset tuloksineen ja liimasin ne kuoritulla keitetyllä perunalla koululaisen ruutuvihkoihin. Jussi Kurikkala, Eino Olkinuora, Kalle Jalkanen, Leo Laakso ja Taisto Mäki olivat ensimmäisiä sankareitani ja ihanteitani. Kesälajeista pitkäsäärisenä poikana kolmiloikka oli yksi lempilajeistani.
Päätyminen vapaaehtoisesti päätoimisen kotiseutututkijan ja kirjoittajan uralle edellytti sekin kolmea loikkaa. Ensiksi loikkasin turvallisesta kansakoulunopettajan virasta jatkamaan opintoja Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa ja sitä tietä onnistuin sijoittumaan korkeakoulun tutkimusassistentiksi, väittelemään tohtoriksi ja sittemmin Jyväskylän yliopiston apulaisprofessoriksi, professoriksi ja dekaaniksi.
Toinen loikka: Loikkasin professorin virasta Vantaalle Suomen opiskelijamäärältään toiseksi suurimman oppilaitoksen rehtoriksi ja Helsingin yliopiston dosentiksi päästäkseni lähemmäksi synnyinseutuani. Vantaan Tikkurilassa asuen Valtionarkisto ja Helsingin yliopiston kirjasto olivat aika ajoin jokapäiväisiä työskentelypisteitäni. Myös Museoviraston kirjasto tuli tutuksi. Vantaan kaupunginkirjasto rakennettiin 200 metrin päähän kodistani. Näin ollen minulla oli erinomaiset edellytykset heittäytyä kotiseudun tutkijaksi varsinkin, kun vietin kesät Kymenlaaksossa tilallani Tammiossa, puutarhamökillämme Metsäkylässä ja välillä myös Haminan yksiössäni. Tammiossa olen viihtynyt yhtä sotavuoden poikkeusta lukuun ottamatta pääasiassa kesäisin vuosina 2021–1935, jolloin olin 2-vuotias. Kirjanpitäjänä isäni asetti minut pikkupoikana ja nuorukaisena joka kesä kuistin seinää vasten, asetti kirjan päälaelleni, piirsi sen alakanttia hipoen viivan seinään ja kirjoitti viivan yläpuolelle päiväyksen ja mittasi sitten pituuteni.
Kolmas loikka: Jätin taakseni kaikki julkisten toimien hallinnolliset tehtävät keskittyäkseni palkattomana vapaaherrana puolisoni Eevaliisa Valkaman tuella ja kustannuksella perehtymään kotiseutuni historiaan ja perinnetietouteen, sillä pätevyydellä, jonka olin saavuttanut yliopistollisella urallani. Kiinnostus historiaan oli virinnyt jo oppikoulussa, perinnetietouteen siitä lähtien, kun osallistuin perheeni kanssa veneellämme tammiolaisten kalastusmajan noutamiseen Vehkalahden Koivuluodolta Tammioon museon rakentamista varten. Puolisoni ja minä olimme monta vuotta myös Tammion kotiseutuyhdistyksen hallituksen jäseninä.
Lisäksi kolme digiloikkaa. Olen saanut elää tietotekniikan voimakkaan kehittymisen aikakautta. Ensimmäisen tieteellisen julkaisuni FYYSISEN KUNNON RAKENNE JA KEHITYS (1964) matemaattiset laskelmat suoritettiin Suomen kaapelitehtaan modernilla tietokoneella, jollaisia ei vielä ollut maamme korkeakouluissa. Mikrotietokoneet yleistyivät 1980-luvulla ja henkilökohtainen tietokone korvasi kirjoituskoneen. Internet mullisti seuraavan vuosikymmenen loppupuolelta lähtien tiedonhankinnan mahdollisuudet. Näitä välineitä olen voinut käyttää jatkuvasti hyväksi perehtyessäni KOTONANI historiaan ja perinnetietouteen sekä työstäessäni julkaisuja.
Aloitin systemaattisen tietojenkeruun Valtionarkistossa 1988. Keräsin mikrofilmirullilta lyijykynällä muistiinpanoja tehden aluksi Tammiota ja Suomenlahden lähisaaristoa koskevia tietoja, pian avartaen tutkani Vehkalahti-Virolahti-alueelle. Näppäilin muistiinpanoni omalle tietokoneelle, tallensin ja tulostin. Jonkin verran teetin Valtionarkistossa asiakirjoista kopiotakin. Yhtenä lähteenä oli digitoitu kirkonkirja-aineisto HisKi, historiakirjat. Tätä aineistoa sain täydentää tekemällä muistiinpanoja kirkonkirjoista Vehkalahden kirkkoherranvirastossa.
Tämän ohella jatkoin 1990-luvulla tietojen keruuta tietokirjallisuuteen perehtymällä. Lainasin teoksia kirjastoista ja opiskelin niistä valikoimiani tietoja nimenomaan kirjoittamalla niitä tietokoneen muistiin ja tulostamalla muistiinpanot.
Paikallisen perinnetietouden oppi-isäni oli tammiolainen asiantuntija, eläkeluotsi Vilho Suomalainen. Haastattelin ja nauhoitin haastattelut. Digitoitu aineisto, noin sata kasettia, on lahjoitettu Suomen kirjallisuuden seuran hallintaan. Muiden tammiolaisten haastatteluja on kertynyt käyttööni n. 30 kasetillista.
1990-luvuilla kiinnostuin saariston arkeologisista ja muista menneisyyden merkeistä. Löysimme puolisoni kanssa Tammion Västäristä viikinkiaikaisiksi tulkitut kaksi hautaa, jotka tutkittiin Timo Miettisen johdolla. Lähistöllä Tammion Kipanaisissa on myös rautakautinen hiidenkiuas. Sittemmin veneilin lähes kaikissa Tammion, Kuorsalon ja Haapasaaren ympäristön sekä Itäisen Suomenlahden kansallispuiston alueen saarissa tutkiskelemassa ja valokuvaamassa menneisyyden merkkejä. Sain mahdollisuuden olla yhtenä kesänä usein MA Henrik Janssonin mukana hänen inventoidessaan näitä merkkejä Itäisen Suomenlahden kansallispuiston alueella.
1999 tapasin professori Wilhelm Helanderin. Aloitteestani hän järjesti vuosina 1999 ja 2003 arkkitehtiopiskelijoiden mittausleirit Tammiossa. Niiden tuloksena syntyneet piirrokset on taltioitu arkistoon finna.fi tammio mittauspiirustukset.
Vuodet 2000–2005 asuin Tammiossa puolisoni kanssa ympärivuotisesti. Tänä aikana luonnostelin tietokoneellani aggregaatin voimin historiallisia käsikirjoituksia.
Palattuani Tikkurilaan olen tähän päivään saakka kartuttanut historian ja perinnetietouttani päätoimisesti. Vuosina 2006 ja 2007 työstin Tammiossa luonnostellut käsikirjoitukset lähes painettavaan kuntoon. Niistä kertyi 6-osainen sarja teoksia, joita olen kuluneen syyskauden 2021 aikana täydentänyt. Sarjan nimeksi on muotoutunut NYKYHAMINAN MENNEISYYDEN HISTORIAA 1100–1590.
2008 painetun Juha Pekka Lunkan MAAPALLON ILMASTOHISTORIA teoksen innostamana laajensin näkökulmaani kokoamalla netistä tietoja aiheena luonnon ja ihmisen historia maapallon synnystä kivikauteen. Painatin teoksen omakustanteena 2012 nimellä MAAN MENNEISYYS (161 s). Teokseen sisältyy myös artikkeli ESIVANHEMPIEN POLUT AFRIKASTA EUROOPPAAN (36 s).
Vuonna 2010 raivonnut myrsky repi Tammiossa tilani Ketholma 1:136 pihapiirissä sijaitsevan veneveistämön katosta osan. Pohja-alaltaan n. 12 x 6 metriä korkea rakennus oli osittain venevajana ja muuten kattoon asti täynnä puutavaraa sikin sokin. Muistan kurkistaneeni ikkunattoman rakennuksen oviaukosta sisään 1938 tai 1939, jolloin siellä oli valmisteilla isäni veljen Aleksanteri Pitkäsen, Ketholman Saskan viimeinen, lähes veistämön pituuden mittainen moottoriveneen runko. Myrskyn revittyä katon oli selvitettävä, mitä rakennuksen pelastamiseksi oli tehtävissä. Tyhjensin rakennuksen sorapohjaa myöten ja saatoin todeta, että sikin sokin puutavara olikin Saskan veneen ja laivanrakennuksen aihiovarasto. Sen lomassa oli paljon myös muuta esineistöä: työkaluja ja rikkinäisiä huonekaluja ym. Korjasin rakennuksen ja ryhdyin kalustamaan sitä museoksi. Ennen museon sisustamista valokuvasin lähes kaikki esineet monipuolisesti. Samalla kiinnostuin Tammion museosta, jonka esineistön aloitteestani valokuvasi Tammion kotiseutuyhdistyksen toimesta Arto Mänttäri. Toimitin teoksen TAMMION MUSEON ESINEKUVASTO (194 s), joka painettiin Tammion kotiseutuyhdistyksen julkaisuna 2012. Kuvatekstit kirjoitti Anne Tjäder.
2014 hankkiuduin professori Tapani Rämön puheille. Hän järjesti sinä vuonna ja myöhemminkin Lanskeriin pari arkeologista tutkimusretkeä, joihin osallistuin. Tuloksia julkaistiin lyhyesti raportissa THE LANSKERI RHYOLITE DYKE, WIBORG BATHOLITH, EASTERN GULF OF FINLAND.
Ann-Mari Lautalalla oli hallussaan noin kuusisataa vanhaa valokuvaa, suuri osa niistä Museoviraston kokoelmista ja osa tammiolaisilta hankittuja. 2014 järjestelin kuvat ja toimitin ne kolmiosaiseksi julkaisusarjaksi.
Ann-Mari Lautala-Pentti Pitkänen. 2014. VANHOJA VALOKUVIA TAMMIOSTA. Tammion kotiseutuyhdistyksen julkaisuja. Julkaisut taittoi Erkki Mäenpää.
1 TAMMION KYLÄN TALOT YMPÄRISTÖINEEN. 178 s.
2 HENKILÖKUVASTO. 202 s. ja
3 TOIMELIAS TAMMIO. 203 s.
Kunnostettuani veneveistämön, valokuvattuani esineet ja saatuani ne näytteille asetetuiksi vuosina 2010–2014 avautui kiinnostukseni kohteeksi tonttini pihapiirissä sijaitseva suurehko aittarakennus (8,5 m x 5 m), jonne vuosien varrella oli varastoitu asuintalosta ja muista tilan rakennuksista käytöstä poistettua vanhaa esineistöä. Rakennusta olimme jo vuosien ajan kutsuneet museoaitaksi. Siellä oli mm. kaksi suurta vaatearkkua, joiden kansia raottamalla olin aiemmin päätellyt niiden sisältävän matonkuteiksikin jo kelvottomaksi käynyttä tekstiilitavaraa. Olin monessa yhteydessä valitellut, ettei naisten historiasta ole jäänyt jäljelle juurikaan heidän työtänsä kuvaavaa esineistöä. Lempilauseitani oli: Naiset ovat valitettavasti tuhonneet historiansa ensisijaisesti siivoamalla. Tämä käsitys osoittautui Ketholmalla vääräksi. Kun aitan koko esineaineisto oli alustavasti inventoitu, oli käynyt selväksi, että tämäkin esineistö oli syytä valokuvata monipuolisesti ja asetella se näytteille Museoaittaan. Kuvasin aineistoa kesäisin 2014–2016 intensiivisesti. Talvisin jatkoin käsikirjoitusten valmistamista Tammion historiasta. 2017 painettiin Virossa Tammion kotiseutuyhdistyksen julkaisuna teokseni
TAMMION VANHAN KYLÄN RAKENTUMINEN 1620–1875. 193 s.
Sisällöltään saman teoksen korjatun version painatin syksyllä 2017 omakustanteena nimellä
TAMMIO HISTORIA 1620–1875. 187 s. Sen täydennykseksi painatin teoksen
TAMMION VANHAN KYLÄN TALOJEN VÄRIKUVASTO. 187 s.
Kun Metsäkylässä sijaitsevaa lukiovuosieni kotitaloa ryhdyttiin korjaamaan, sen eteishuoneen komerosta löytyi laatikollinen Tammiossa 1880 syntyneen isäni 1917–1934 ottamien valokuvien lasilevykokoelma, 250 levyä. Nuorena aikuisena isäni oli myös kirjoittanut runoa ja proosaa. Osoittautui, että näistä aineksista oli koottavissa julkaistavaksi 2017 mainio teos:
MOOSEKSEN KIRJA. 211 s. Isäni etunimi oli Mooses. Teoksen toinen toimittaja oli Arto Mänttäri, sisareni pojan poika, joka löysi kuvalaatikon ja valokuvaajana digitoi lasilevyt.
Kun sitten tein konkreettisen ehdotuksen Tammion kotiseutuyhdistyksen hallitukselle yhteistyön jatkamiseksi, hallituksen enemmistö katsoi, ettei hallituksen jäsenillä ole aikaa ehdotusteni toteuttamiseen. Kun kotiseutuyhdistyksen palvelut loppuivat tähän, puolisoni ja minä erosimme kotiseutuyhdistyksestä. Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Anu Suomalainen ja jäsen FT Paula Kouki olivat vahvasti tukeneet julkaisutoimintaani. Anu Suomalainen on tämänkin jälkeen osallistunut vapaaehtoisesti aktiivisesti omalla nimelläni copyright-oikeuksin julkaistujen teosteni levittämiseen.
2019–2020 olen painattanut omakustanteina seuraaviin julkaisusarjoihin kuuluvat teokset.
2019
SARJA TILAN KETHOLMA 1:136 ESITTELY
TILAN 1:136 KETHOLMA POLUT. 239 s.
SARJA TILAN KETHOLMA 1:136 KOTIMUSEOITTEN ESINEKUVASTOJA
01 KIRVEET JA SAHAT. 194 s.
02 HÖYLÄT, VUOLIMET JA PUUKOT. 195 s.
03 VIILAT, TALTAT JA TAHKOT. 194 s.
04 RAAPAT JA PURISTIMET. 207 s.
05 TYÖKALUJA. 183 s.
06 PULTIT, RAASPIIKIT JA NAULAT. 260 s.
07 PYLPYRÄT. 301 s.
08 VENEET. 218 s.
09 VENEISSÄ HYÖDYKSI. 181 s.
10 KALASTUS. 184 s.
11 NUOTTA, KOHOT JA PARTSAT. 140 s.
12 ”KULKUNEUVOJA” JA TALVIKALASTUSTA. 188 s.
13 KELKAT JA REKIKELKAT. 205 s.
14 SUKSET, SAUVAT, AHKIO JA POTKIMET. 184 s.
15 ASEET JA PYYNTI. 145 s.
16 MAATALOUS. 195 s.
17 KAHVAT, VETIMET JA HAAT. 157 s.
18 SARANAT JA LUKOT. 245 s.
19 RAUDASTA. 167 s.
2020
SARJA TAMMION HALLINTOHISTORIAT
TAMMION KALASTAJAINPIRTIN HISTORIAA 1919–2019. 146 s.
TAMMION NUORISOSEURAN HISTORIA 1900–1920. 222 s.
TAMMION NUORISOSEURAN HISTORIA 1920–1945. 209 s.
SARJA TUTUSTU TAMMIOON VIRTUAALISESTI
TAMMION KUKKAKUJAT 2019. 188 s.
TAMMIO-OPAS 1. TAMMION KUJAT JA VANHANKYLÄN TALOT. 192 s.
Lähtösatamana Tammioon Haminan Tervasaari. Kun vuoroliikennesatamaksi muuttui Kotkan Sapokka, poistin toisesta painoksesta Hamina sivut.
TAMMIO-OPAS 1. TAMMION KUJAT JA VANHANKYLÄN TALOT. 182 s.
TAMMIO-OPAS 2. TAMMION KUJAT JA VANHANKYLÄN TALOT. 175 s.
TAMMION MUSEON ESINEIDEN VÄRIKUVASTO 1. 225 s.
TAMMION MUSEON ESINEIDEN VÄRIKUVASTO 2. 174 s.
Visa Parviainen
Vastaan tammiotieto.fi:n teknisestä toteutuksesta. Olen viettänyt runsaasti aikaa Tammiossa ja lähisaarilla joka kesä syntymästäni lähtien, nauttien kauniista luonnosta ja historiallisesta miljööstä. Osallistumalla Tammiotieto-projektiin olen halunnut varmistaa, että tieto saariston historiasta ja kulttuurista säilyy ja isoisäni tekemä huomattava työ historian tutkimuksen parissa on kaikkien siitä kiinnostuneiden käytettävissä. Toivon myös, että julkaisut herättävät uusien vierailijoiden kiinnostusta saaristoa kohtaan.